Hyppää sisältöön

Rintasyövän sädehoito

Sädehoidossa suurienergiset röntgensäteet kohdistetaan tarkkojen suoraan hoidettavalle alueelle. Sädehoidolla saattaa olla haittavaikutuksia, jotka riippuvat sädehoidon kohteesta eli säteilyä saaneista elimistä ja kudoksista, sädehoitojen määrästä ja kokonaissäteilyn annoksesta. Sädehoitoon liittyvät haittavaikutukset ilmenevät nopeasti muun muassa iholla ja limakalvoilla esimerkiksi ihon punoituksena ja kuumotuksena tai nielun ärtymisenä. Myöhemmin haittavaikutuksia saattaa esiintyä esimerkiksi keuhkoissa. On tärkeää olla yhteydessä omaan hoitoyksikköön, mikäli havaitsee hoitojen aiheuttamia haittoja tai muita uusia oireita. 

Sädehoitoon voidaan liittää myös solunsalpaajahoito. Sädehoidon ja solunsalpaajahoidon yhdistelmähoitoa kutsutaan kemosädehoidoksi. Sädehoitoa hyödynnetään myös levinneen rintasyövän hoidossa muun muassa lievittämään etäpesäkkeiden aiheuttamaa kipua.

Hae