Rintasyövän luokittelu

Rintasyövistä noin 70 prosenttia on duktaalisia eli tiehytperäisiä rintasyöpiä. Tiehytperäisessä rintasyövässä syöpäsolut tunkeutuvat rintatiehyen sisältä ympäröivään kudokseen.

Tiehytperäinen rintasyöpä löydetään usein jo varhaisessa vaiheessa, kun se ei ole vielä levinnyt rintatiehyiden ulkopuolelle. Tällöin siitä käytetään nimitystä intraduktaalinen karsinooma (DCIS), joka luokitellaan rintasyövän esiasteeksi eikä kyseessä ole vielä varsinainen rinnan syöpäkasvain.

Lobulaarinen eli rauhasperäinen rintasyöpä on toiseksi yleisin rintasyöpätyyppi. Sillä on suurempi taipumus esiintyä molemmissa rinnoissa kuin tiehytperäisellä rintasyövällä. Rauhasperäistä karsinoomaa (LCIS), jossa syöpäsolut eivät ole levinneet ympäröimään kudokseen, ei pidetä varsinaisena syöpänä vaan rintasyövän vaaratekijänä.

Sekä tiehytperäinen että rauhasperäinen rintasyöpä voi levitä myös muualle elimistöön.

Inflammatorinen rintasyöpä on tulehduksellinen rintasyöpä. Rinta voi olla kuumoittava, punoittava, turvonnut ja arka. Inflammatorinen rintasyöpä on aggressiivinen ja vaatii nopeaa hoitoa.

Rintasyövän luokittelu hormonireseptoreiden mukaan

Naissukupuolihormonit, estrogeeni ja progesteroni, voivat vaikuttaa rintasyövän syntyyn ja kehitykseen. Kasvainsoluissa esiintyy usein hormonien sitoutumiskohtia eli reseptoreita, joihin estrogeeni- ja progesteronihormonit sitoutuvat. Mikäli kasvainsoluissa esiintyy hormonireseptoreita, voi estrogeeni- ja tai progesteronihormonit sitoutua näihin ja lisätä syöpäsolujen kasvua ja jakautumista. Toisaalta tällöin rintasyöpää voidaan myös hoitaa hormonihoidolla.

Luokittelu HER2-statuksen mukaan

HER2 on solun pinnalla oleva ns. sitoutumiskohta eli reseptori. Noin 15 %:lla kaikista rintasyöpäpotilaista HER2-reseptoria esiintyy tavallista enemmän. Tällöin on kyse HER2- positiivisesta syövästä. Reseptorien runsas määrä kiihdyttää syöpäsolujen jakautumista, minkä vuoksi HER2-positiivista syöpää pidetään keskimääräistä aggressiivisempana tautimuotona.

HER2-pitoisuuden määrittäminen on välttämätöntä, koska tiedetään, että HER2-positiivisen potilaan todennäköisyys hyötyä tietyistä biologisista hoidoista on huomattavasti suurempi kuin HER2-negatiivisten potilaiden. HER2-positiivisen rintasyövän hoitoon voidaan käyttää HER2-proteiinin estolääkitystä.

Kolmoisnegatiivisessa rintasyövässä (triplanegatiivinen) ei esiinny hormonireseptoreita eikä HER2-proteiinia.

Jokainen rintasyöpä on erilainen ja sen hoito määräytyy yksilöllisesti.

Katso lisää:

DiagnosointiLue lisää
Rintasyövän levinneisyysluokatLue lisää