“Sairastuin rintasyöpään kesäkuun alussa. Käteni osui sattumalta pienen pieneen, mitättömän tuntuiseen kohoumaan rinnassa kesken Leijonien alkulohkon MM-lätkämatsin. Miten sattuikin osumaan – Suomi taisi tehdä juuri silloin maalin. Ajattelin, että kyseessä on varmaan jokin ohimenevä ja harmiton patti, joka olisi seuraavana päivänä poissa. En osannut pelätä, sillä olinhan ollut vain kaksi kuukautta aiemmin sekä mammografiassa että ultraäänessä, ja kaiken piti olla kunnossa.
Mainitsin asiasta kuitenkin heti seuraavana aamuna treenikaverilleni. Hänen sanansa jäivät mieleeni: ”Älä jää odottamaan, mene heti tsekkaamaan. Kesäkin on tulossa, jos siellä onkin jotain.” Totta. Olisihan tämä pitänyt itsekin tajuta – olenhan tehnyt töitä syövän parissa jo vuosikausia ja tiedän, miten kriittinen asia taudin varhainen diagnoosi on.
Työterveyslääkäri antoi lähetteen uudelleen ultraääneen ja samalla otettiin paksuneulanäyte, koska löydöksen hyvän- tai pahanlaatuisuudesta ei saatu varmuutta. Siinä kohtaa huoli alkoi hiipiä puseroon. “Mitä jos sittenkin…?” Muutaman päivän kuluttua sain työterveyslääkäriltä puhelun, jota en unohda koskaan: “Nyt on ikäviä uutisia, sinulla on rintasyöpä. Teen kiireellisen lähetteen HUSiin.”
Syöpä.
Sana, joka on työssäni läsnä joka päivä, mutta silti niin kaukana – vaikka lähipiirissäkin on sairastettu. Kamala sana, kauhea shokki, paniikki ja itku. Muutuin terveestä sairaaksi yhdessä hetkessä. Mielessä pyöri iso huoli itsestä, mutta todella nopeasti myös läheisistä: miten läheiseni ja erityisesti armeijassa oleva poikani pärjää tämän tiedon kanssa?
Siitä alkoi minun matkani syöpäpotilaana. Alun epätietoisuus oli tosi raskasta, kun päivät kuluivat odotellessa tietoja siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja milloin. Mutta kun hoitajan soitto lopulta tuli, tutkimukset pyörähtivät käyntiin vauhdilla: labrat, EKG, mammografia, ultraääni, magneettikuvaus, kainalon imusolmukkeen merkkaus ja niin edelleen. Niin sanotusti “putkeen päästyä” homma toimii. Epätietoisuus taudin vakavuudesta alkoi helpottaa siinä vaiheessa, kun tapasin ensimmäistä kertaa kirurgin. Hänellä oli huojentavia uutisia: kyseessä näytti olevan varhaisvaiheen ei-aggressiivinen tauti, joka olisi leikattavissa. Leviämisestä ei ollut viitteitä.
Pääsin leikkaukseen heinäkuun lopulla. Kesäloma muuttui sairauslomaksi, mutta se oli olosuhteisiin nähden ihanaa aikaa, sillä saatoin viettää sen läheisten ja tärkeiden ystävien ympäröimänä. Ilman heitä en olisi pärjännyt.
Kun hoitopolku lähti käyntiin, olen ollut tyytyväinen HUSissa saamaani hoitoon. Yhteydenpito syöpäkeskukseen on toiminut hienosti (myös asiointipalvelu Maisan kautta!) ja hoitajat ovat olleet aivan superammattilaisia ja auttavaisia. Yllättävää oli, että onkologin tapasin koko aikana vain kerran tulosten ja jatkohoidon läpikäyntiä varten. Olen onnekas, sillä selvisin lyhyellä sädehoitojaksolla ja sen jälkeisellä lääkehoidolla.
Vaikka asia on edelleen hyvin raskas, olen kiitollinen monesta asiasta: tauti löytyi ajoissa, pääsin nopeasti leikkaukseen ja jatkohoidot ovat edenneet suunnitellusti. Läheisten, ystävien, työyhteisön ja esihenkilön tuki on ollut korvaamatonta. Töihin ja muihin elämän rutiineihin palaaminen on tuntunut hyvältä, vaikka hoitoihin liittyvät haitat kuormittavat ja uusiutumisen pelko hiipii välillä mieleeni.
Suomessa rintasyövän hoitotulokset ovat kansainvälisesti huippuluokkaa, mutta tilanteeseen ei saa tuudittautua: edelleen noin 900 naista kuolee vuosittain rintasyöpään, ja se on työikäisten naisten yleisin kuolinsyy.1 Ajoissa tehty diagnoosi pelastaa henkiä. Siksi on äärimmäisen tärkeää tutkia rinnat säännöllisesti itse, vaikka mammografiassa olisi käyty aivan äskettäin. Seulontoja ei kannata jättää väliin.
Minä selvisin ainakin tähän asti ”vähällä”, mutta kaikilla tilanne ei ole sama. Tarvitsemme jatkuvasti kehittyviä, uudempia lääkkeitä ja hoitomuotoja, sillä syöpä koskettaa meitä kaikkia ja parannettavaa on. Juuri julkaistu kansallisen syöpästrategian tiekartta antaa suuntaviivat ja tavoitteet sen varmistamiseksi, että syövän hoitotulokset ovat Suomessa korkealla tasolla myös tulevaisuudessa. Tiekartan toimeenpanoon on satsattava. Potilaat eivät voi odottaa.
Puhumme usein toimistolla kollegojen kanssa työn merkityksellisyydestä. Siitä, miksi tulemme töihin joka päivä. Oman rintasyöpäkokemukseni jälkeen olen entistä valmiimpi paiskimaan töitä tiimini kanssa suomalaisen syövänhoidon eteen.”
– Elina Hannuksela, johtaja, syöpätaudit
- https://syoparekisteri.fi/tilastot/ (viitattu 29.9.2026)